PekkaHolopainen PAREMPAA POLITIIKKAA HELSINKIIN

IHMEKÖS TUO

 

 

 

Yhdysvaltojen presidentinvaalien lopputulosta on selitetty amerikkalaisten kyllääntyneisyydellä suppean poliittisen eliitin toimiin ja yleiseen ylenkatseeseen. Ihmekö tuo, kun sama toimintamalli näkyy jo paljon pienemmissä piireissä kuten esimerkiksi Helsingissä.

Yleiskaavan hiljattainen hyväksyminen on lähes täydellinen esimerkki poliittisen eliitin (lue: kunnallispoliitikkojen) ylenkatseesta Helsingin asukkaita kohtaan. Useat yleiskaavaan ahdetut ideat, kuten moottoriteiden, Keskuspuiston ja Malmin lentokentän avaaminen asuntorakentamiselle aiheuttivat osin jopa raivokasta vastustusta. Tuomarinkylän koira- ja ratsastuskeskuksen tulevaisuudesta huolta kantaneiden mielipiteillä pyyhittiin samalla tavoin pöytää.

Ei ihme, että melkoinen osa Helsingin asukkaista tuntee itsensä ylikävellyiksi, ja huomaa yllätyksekseen äänestäneensä kaupunginvaltuustoon henkilöitä, joiden maailmankuvaa näyttää hallitsevan lattekahvilassa läppäriään räpläävä, downshiftaava hipsteri.

Valitettavasti, kun jonkun pitäisi – työmatkaliikenteen vaikeuttamisen sijaan – pitää huolta vaikkapa kaupungin verotulojen kertymisestä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat